Keski-Suomen Kokoomusnuoret vaativat vastuuta energiapolitiikkaan

Keski-Suomen kokoomusnuoret ovat huolissaan suomen energiapolitiikkaan liittyvän kansalaiskeskustelun tasosta. Yksittäisten energiantuotantotapojen vastustamiseen jumittunut keskustelu ei ole rakentavaa. Tämän sijaan tulisi pystyä ennakkoluulottomaan, faktoihin perustuvaan politiikkaan, jonka pohjalta on mahdollista laatia realistinen suunnitelma tulevaisuuden energiatarpeen tyydyttämiseksi.

”Nykyisten teollisuuden tarjoamien työpaikkojen säilyttämisen ja uusien investointien mahdollistamisen takaa vastuullinen ja kestävä energiapolitiikka. Nyt tehtävät ratkaisut määrittelevät Suomen tulevaisuuden kilpailukyvyn vuosikymmeniksi globaalissa taloudessa”, toteaa Keski-Suomen kokoomusnuorten puheenjohtaja Pirita Lindell.

Kun teemme energiapolitiikkaa, tulee lähtökohtana olla energiaomavaraisuuden saavuttaminen sekä edullisen energian turvaaminen myös tulevaisuudessa. Myös energiahuollon riippuvuutta tulee vähentää tuonnin varassa olevista kasvihuonekaasupäästöjä tuottavista fossiilisista polttoaineista. Näitä tavoitteita ei voida saavuttaa, mikäli hylkäämme merkittävimmän hiilidioksidipäästövapaan toimivan energianlähteemme eli ydinvoiman. ”Mikäli ydinvoimasta aiotaan luopua, tarvitaan tilalle valmis ja uskottava vaihtoehto”, Lindell summaa.

Keski-Suomen kokoomusnuoret toivovat pelkän ydinenergian vastustamisen sijaan konkreettisia esityksiä energiantuotannon turvaamiseksi.

Kommentoi | Trackback.

Kirjoita kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei koskaan julkaista tai jaeta ulkopuolisille. Pakolliset kentät on merkitty *:llä.

*
*

  • Arkisto

    • 2017 (1)
    • 2016 (1)
    • 2014 (12)
    • 2013 (26)
    • 2012 (30)
    • 2011 (29)
    • 2010 (19)