Keski-Suomen Kokoomusnuorten upea vuosijuhla

Keski-Suomen Kokoomusnuorten 45-vuotista taivalta juhlittiin 23.2. lähes koko päivä.

Iltapäivällä saimme kuulla kaupunginjohtaja Markku Anderssonia, kansanedustaja ja Tampereen kaupunginvaltuutettua Sofia Vikmania ja Turun kaupunginhallituksen jäsentä Lauri Kattelusta.

Seminaarissa käytiin keskustelua siitä, miten kyseiset kaupungit ovat kehittyneet 2010-luvun tarpeisiin ja minkälaisia haasteita tulevaisuudessa mahdollisesti ilmaantuu. Mukaan mahtui myös leikkimielistä vitsailua kyseisten kaupunkien hyvistä ja huonoista puolista.

Lopputuloksena päädyttiin kuitenkin siihen, että kaikilla kaupungeilla on jotakin opittavaa toisiltaan.

Illalla suuntasimme pääjuhlapaikkaan, Marttojen talolle. Piirihallitus oli tehnyt lähes kaikki järjestelyt valmiiksi edellisenä päivänä, joten juhlapäivänä vain tarkastettiin istumajärjestys, sekä käytiin läpi käytännön asioita, kuten esimerkiksi lippuairueen etenemistä.

Vuosijuhlien kenties odotetuin vieras, Riitta Uosukainen miehineen saapui paikalle ajoissa. Myös muut juhlan puhujat, ministeri Henna Virkkunen sekä Kokoomuksen Nuorten Liiton vt.puheenjohtaja Ville Sipiläinen kiinnostivat.

Vuosijuhlassa kuultiin upeita puheita, syötiin erinomaista ruokaa, jaettiin Kokoomuksen leijona-ansiomerkkejä sekä KNLn ansiomerkkejä ja laulettiin lauluvihon laulujakin. Vierailla oli myös mahdollisuus kuvauttaa itsensä juhlassa, myös juhlapuhuja Uosukainen ja ministeri Virkkunen olivat mielellään mukana kuvissa.

Vuosijuhlapäivä oli kaikinpuolin onnistunut. Saimme sekä juhlaan että seminaariin upeita ja kiinnostavia puhujia, vieraita unohtamatta.

Kiitos kaikille mukana olleille!

Kommentoi | Trackback.

Kirjoita kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei koskaan julkaista tai jaeta ulkopuolisille. Pakolliset kentät on merkitty *:llä.

*
*

  • Arkisto

    • 2016 (1)
    • 2014 (12)
    • 2013 (26)
    • 2012 (30)
    • 2011 (29)
    • 2010 (19)